Tuotteet

HUBER Flotaatiolaite HDF

Jätevedenkäsittely, tuotteen talteenotto ja prosessiveden käsittely mikrokuplilla toimivan flotaation avulla.

Prosessivettä tarvitaan monessa tuotantoprosessissa liuotusaineena, kuten materiaalien valmistuksessa tai puhdistustarkoituksessa. Vettä kierrätetään ja käytetään uudelleen taloudellisista syistä ja ympäristön suojelemiseksi. Rasva, öljy, kelluvat ja leijuvat kiintoaineet, laskeutuva aines ja liuenneet komponentit pitää erottaa vedestä, jotta kierrätysvedelle taataan hyvä ja tasainen laatu. Arvokkaiden aineiden talteenotto vedestä voi olla toinen syy käsittelyyn. Myös putkistojen tukkeutuminen sekä muiden laitteiden kuluminen voi olla hyvä syy veden käsittelyyn, koska se lisää tuotantolaitoksen käyttövarmuutta.

Jos prosessivettä poistetaan tuotantolaitoksesta kunnalliseen verkostoon, tarvitaan usein esikäsittely, jotta voidaan taata, että myrkylliset tai muuten haitalliset aineet eivät päädy viemäriverkostoon. Näin vältytään myös lisämaksuilta ja sakoilta. Tavanomaisilla painovoimaan perustuvilla laskeutumisaltailla ei yleensä saavuteta riittävä esikäsittely. On kehitetty monta erilaista flotaatioprosessia, josta tehokkaimmaksi on todettu prosessi, jossa paineella kierrätetään puhdistettua vettä ja kierrätysveteen lisätään mikrokuplia syöttöputkessa.

HUBER flotaatiolaitteessa on merkittävästi parannettu flotaatioprosessi ja jäteveden syötön erikoisrakenne takaa, että voidaan optimaalisesti säätää virtaus flotaatiosäiliössä.

Lue Lisää...Sulje

HUBER Flotaatiolaitetta on menestyksellisesti käytetty monessa eri kunnallisissa projekteissa sekä teollisuuden sovelluksissa, kuten:

  • Teurastamoissa
  • Lihanjalostus- ja pakkauslaitoksissa
  • Kalanjalostuslaitoksissa
  • Meijerissä
  • Valmisruokatuotannossa
  • Margariinin valmistuksessa
  • Öljyn ja rasvan jalostamoissa
  • Säilyketehtaissa
  • Teollisuuskeittiöissä
  • Pikaruokatuotannossa
  • Saippuatuotannossa

  • Kosmetiikkateollisuudessa
  • Tekstiiliteollisuudessa
  • Kemian teollisuudessa
  • Petrokemian teollisuudessa
  • Rauta ja terästeollisuudessa
  • Metalliteollisuudessa
  • Galvanisointiprosesseissa
  • Maaperän kunnostusprojekteissa
  • Jätteenkäsittelyssä
  • Kunnallisilla jätevedenpuhdistamoilla

Edut

Edut

HUBER Flotaatio-laitteen edut

  • Valmistettu kokonaan ruostumattomasta teräksestä (1.4571)
  • Voidaan varustaa kemikaalikäsittelyllä - lisää erotustehokkuutta
  • Standardi koot eri sovelluksille
  • Kompakti rakenne, vaatii vähän tilaa
  • Yksinkertainen paineenalennus- periaate yhden venttiilin avulla takaa luotettavan käytön
  • Tehokas, pehmeä ilmakuplien sekoitus jätevesivirtaan
  • Erityinen syöttörakenne takaa määritellyn syöttövirtauksen ja sekoituksen flotaatiosäiliössä
  • Lamelliselkeytin takaa laajan selkeytyspinnan ja tukkeutumisriski minimoidaan, kun raot lamellien välillä ovat tarpeeksi suuret
  • Kyllästettyä painevettä tuotetaan monivaiheisella pumpulla, johon ei vaikuta painesäiliön säätö
  • Kokemusta sadoista asennuksista eri sovellusaloilta

Lisätiedot

Lisätiedot

Kokonainen järjestelmä

Voimme tarjota kokonaisia järjestelmiä mekaaniselle-fysikaaliselle vedenkäsittelylle yhdistämällä HUBER flotaatio HDF muihin HUBER tuotteisiin:

  • Kemiallinen esikäsittely saostamalla, neutralisoimalla ja flokkaamalla putkiflokkulaattorissa lisää erotustehokkuutta ja poistaa joitakin liuenneita saastuttajia
  • Koko jätevedenkäsittely:
    • Lisäämällä biologinen käsittely HUBER Membraanisuodatus VRM® (-> poisto suoraan vastaanottavaan vesistöön)
    • Tertiäärisuodatus HUBER Hiekkasuodatin CONTIFLOW® CFSF

Sovellusraportit

Sovellusraportit

Esitteet

Esitteet

Luonnospiirustus

Luonnospiirustus

Media

Pyydä lisätietoa tuotteesta